Pala Italiaa iPhonella

Kävimme vaimoni kanssa Italiassa syksyllä 2013.  Vietimme kaksi viikkoa pääsääntöisesti Cinque Terressa, eli viiden kylän ryppäässä Ligurian rannikolla. Saimme nauttia patikointiretkistä huikeissa maisemissa, hyvästä ruoasta, viinistä ja tietysti aidosta italialaisesta kahvista. Eriväriset talot, kapeat kujat ja leppoisa meininki noin ylipäätänsä oli ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen juttu. Oli koko ajan sellainen idyllinen pikkukylän tunnelma. Porukka hääräsi pienten veneidensä parissa meren rannalla ja musiikki soi kaduilla.

Sinne voisi palata uudelleen.

Raahasin mukaani vasta käytettynä ostamani Canon 5D -järkkärin ja ajattelin nappaavani parhaat lomakuvani koskaan. Taisi olla ensimmäinen liipaisu ja peilikoneisto levisi kameran sisälle. 

Harmitti jonkun verran.

Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ottaa iPhone ja koittaa kuvata sillä. Ja mitä kuvia tulikaan! Ehkäpä ne elämäni parhaat lomakuvat koskaan

Katso kuvat ja kerro oletko samaa mieltä, että saadakseen hyviä kuvia, ei aina tarvitse omistaa kallista kameraa.

 

Kamera: iPhone 4S

Editointi: VSCO Cam

Vauvakuvia

Tässä on erään perheen pieni mies. Taidan alkaa kuvaamaan enemmän näitä! :) Otapa yhteyttä jos tarvitsette vauvakuvia, suunnitellaan yhdessä hyvä setti! Paras aika napata upeat vastasyntyneen kuvat on 7-14 päivän välillä syntymän jälkeen (kuvissa oleva pikku kaveri oli jo kolme kuukautta vanha). Homma vaatii tarkkuutta, välineistöä ja monenlaista huomioitavaa, joten ole ajoissa varaamisen kanssa! :)

Joulupuoti - www.vanillasky.fi

Pieni "mainos" tähän väliin! Jos on joululahjat tai sisustustavara hakusessa, käypä kurkkaamassa Sisustus- ja lahjatavaraliike Pieksämäellä osoitteessa Torikatu 3! Hyvä valikoima laadukkaita brändejä, kuten Gant Home, Lexington, Greengate, LuinSpa, Maileg yms. Palvelusta ei tingitä ja muutenkin asiallinen meininki. 

Verkkokauppa: www.vanillasky.fi

Facebookissa: https://www.facebook.com/vanillaskypieksamaki/

Instagram: @vanillaskypieksamaki

Tähän liikkeeseen tulee itse otettua monet kuvat!

Uusia kuvia

Ollut taas vähän hiljaista täällä, mutta tässäpä olisi muutama otos viimeisimmästä kuvauksesta Pieksämäen Vanhalla Viljasiilolla. Olipa kylmä tuuli, mutta hyvin jaksoi kuvattava tsempata koiran kanssa. Hauskaa oli, jos ei lasketa sitä että jätin kameralaukkuni lojumaan kuvauspaikalle lähtiessäni. Tuli hieman kiirus hakea se pois sieltä, mutta oli onneksi tallessa! 

Aika vähän tullut tänne päiviteltyä muotokuvauksia, mutta teen siis 1v- ja vastaavanlaisia kuvauksia. Ota yhteyttä niin katsotaan kuviot tarkemmin kuntoon!