Elämän ihmeelliset hetket

Ihan vain tällainen pikainen maanantain mietelmä.

On se jännää miten elämä on täynnä hetkiä. Hetki tapahtuu ja silmänräpäyksessä se on jo ohi. Juuri hetkiä rakastan tallentaa. Sellaisia aitoja ja spontaaneja. Ei väkisin väännettyjä ja näyteltyjä tilanteita.

Kun mietin itseäni valokuvaajana, päädyn aina mieltämään itseni dokumentaariseksi valokuvaajaksi. Siis sellaiseksi joka tarkkailee ympäristöä ja nappaa hetket talteen sellaisinaan kuin ne tapahtuvat, puuttumatta niiden kulkuun. Sitä on todellinen dokumentaarinen kuvaus, tai kuvajournalismi. Miksi sitä sitten haluaakaan kutsua. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tarinan kerrontaahan se on kuvien avulla.

Arkielämässä kannan kameraa mukanani, koska monta kertaa aivan tavalliset tapahtumat ovatkin erikoisia tapahtumia kun niitä tarkastelee lähemmin. Nämä tapahtumat pitää vain osata nähdä.

Tämä on tyyli millä haluan kuvata häitä tai mitä tahansa muita tapahtumia. Puhtaan dokumentaarisesti.

En taida olla "Katso kameraan ja sano muikku" -tyyppi ollenkaan. En haluakaan olla.