Kohti Zhengbeilouta

Nyt onkin kerrottavaa. Nyt ollaan nimittäin muurin äärellä. Eikä se ole mikä tahansa muuri, vaan itse Kiinan muuri. Kaikkien muurien äiti!

Otapa ihan tee- tai kahvikupponen ja istahda rauhassa katsomaan kuvia. Ne eivät vedä vertoja sille kun paikan näkee oikeasti, mutta kyllä ne tunnelmaa välittävät.

Meidän oli tarkoitus Pekingiin tullessamme lähteä heti aamusta Kiinan muurille, mutta ystäväni ollessa kipeä, siirsimme reissua päivällä.  Hostellissa tapaamamme iItävaltalainen lääkäri antoi ystävälleni tabletin. Emme tiedä mitä se oli, mutta se paransi hänet tuossa tuokiossa. Ei kuulemma ollut mikä tahansa reseptilääke. Kaikenlaista...

Seuraavana päivänä pääsimme lähtemään innokkaina kohti Kiinan muuria. Oppaan löysimme jonkun keskustelupalstan kautta vielä Suomessa ollessamme. Hän oli Herra He. Eli Hänmies. Viiksekäs ja vallan mukava mies. Hänmies puhui vain mandariinikiinaa joten keskustelumme jäivät aika usein lyhyiksi.

Ennen kuin pääsimme Hänmiehen luokse, meidän täytyi tehdä melkoinen työ oikean bussin löytämiseksi. Ensin piti päästä Xizhazi -nimiseen kylään, ja sinne pääsi vain kerran päivässä H25 -bussilla. Ei ollut siis varaa sössiä yhtään mitään.

Onneksemme selvisimme perille. Herra He astui eräällä pysäkillä vuoristossa bussiin ja huhuili meitä. En tiedä olisimmeko ymmärtäneet jäädä juuri siinä kohtaa pois ellei He olisi ollut meitä vastassa. He tarjosi meille maittavat sapuskat kodissaan, joka oli myös hostelli. Tavarat tarkistettiin ja sitten lähdettiin. Mukana oli vettä, vettä ja hieman lisää vettä. Kuuma kun tulisi varmasti. Vuokrasimme Herra Heltä makuupussit ja teltan, sillä aioimme yöpyä Zhengbeiloussa. Zhengbeilou on erittäin vanha vartiotorni Jiankou -nimisen muuriosuuden loppupuolella. Satoja vuosia vanhaa Jiankoun muuria ei ole korjattu koskaan sen rakentamisen jälkeen, joten kokemus oli perinpohjin autenttinen. Ja aika vaarallinenkin. Monta osaa Kiinan muurista on pilattu "restauroimalla". Ne osuudet onkin varustettu kaikenlaisilla nakkikojuilla, mainostorvilla ja niissä kulkee valtavat massat turisteja. Jiankoulla emme kohdanneet ketään, sillä moni ei sinne uskalla lähteä. Luvassa oli extremeä korkeanpaikankammoiselle kaverille - siis minulle.

Maisemat olivat henkeäsalpaavat kun hetken metsässä rymyämisen jälkeen kapusimme Jiankoun lähtöpaikkaan. Ärisevä random ukkeli koitti saada meiltä "tullimaksua" mutta He kertoi että tikkaiden kapuamisesta ei oikeasti tarvitse maksaa. Ukkeli luovutti pian. Tuijotin hetken lähes pystysuoraa rauniomuuria ja mietin että siitäkö sitä sitten lähdetään kiipeämään. Pakkohan se oli. Kivet vierivät allani kun lähdin vapisevin käsin kiipeämään muuria ylös. Se ei ollut ainoa kohta missä tuli äitiä ikävä. 

Long story short - tuntien huikean ja jännittävän vaelluksen jälkeen selvisimme Zhengbeiloulle. Kasasimme teltan ja "nautimme" tonnikalatölkeistämme. Oli loistava fiilis.

Mitkä näkymät ne olivatkaan. En koskaan unohda Kiinan muuria. En koskaan.

Nyt katselen ulos ikkunasta näkien vain lunta, ja pihassamme olevan pudonneen vaahteranoksan, jota en ole vieläkään jaksanut siivota pois.

Jiankou, minulla on sinua niin ikävä.

Kaikki kuvat otettu erinomaisella Fujifilm X100T -kameralla.