Mongolian maaseutu osa 1

Istuin jeepissä mikä ajoi mäkistä maastoa ja vesien halki. Kun joessa on paljon vettä, vesi kuulema voi tulla auton ikkunoista sisälle. Näin meille kertoi majapaikan isäntä ja emäntä joiden luokse olimme nyt menossa. Jätimme siis Ulan Batorin taaksemme ja suuntasimme maaseudulle missä oli tarkoituksena viipyä pari päivää. Mongolialainen Puujee ja Norjasta kotoisin oleva Jeanett pitivät maaseudulla jurttia joissa turistit saavat yöpyä. Halusimme päästä kokeilemaan mongolialaisella villihevosella ratsastamista, ja tämä paikka oli siihen juuri sopiva. Myös jurtta-kokemus oli houkutteleva. Paikan valinta osui nappiin.

Ensimmäinen päivä oli varsin erikoinen. Tarkoituksena oli lähteä ratsastamaan heti syömisen jälkeen. Saimme opastusta kuinka homma toimii, ja hiemanhan se jännitti, kun ajattelee että viimeisin ratsastuskerta oli, ööh, joskus kauan sitten? Ja kyseessä oli nyt villihevonen. Kukaan ei ollut pitämässä kädestä kiinni tai taluttamassa hevosta. Täytyi vain toivoa ettei putoa ratsailta.

Ohjeet oli kuunneltu ja kun lähdön hetki tuli niin kabom! Hevonen oli potkaissut Puujeeta jalkaan kesken kesytyksen. Jalkahan meni tohjoksi tietysti. Onneksi ei olut omien ensiaputaitojen varassa, sillä paikalla hortoili pari jenkkisolttua ja pari lääkäriä, muistaakseni Australiasta ja jostain Euroopan maasta, ehkä Sveitsistä? Yhdessä suoritimme kevyen pelastusoperaation mm. tekemällä puista ja takeista paarit joilla loukkaantunut ukko saatiin auton kyytiin ja sairaalaan. Loppu hyvin kaikki hyvin. Puujee palasi vielä illalla takaisin jalka kipsissä. Pääsimme kuitenkin ratsastamaan ja se vasta oli hienoa! Leirissä töissä ollut poika johdatti meidät upeaa reittiä pitkin ja hevoseenkin tottui hiljalleen. Yllätyin kuinka paljon ratsastus otti olemattomiin vatsalihaksiini. Ihan liikunnasta kävi.

Luksusjurtta, hevosia, mukavaa seuraa ja hienot maisemat. Mitä muuta sitä olisi voinut toivoa?