Tie Ulan Batoriin

Kun saavuimme viime yönä pitkän ja hartaan harhailun kautta hostelliimme, tapasimme saksalaisen miehen joka jakoi huoneen kanssamme. Mies ei paljoa englantia puhunut, mutta sen sijaan mumisi itsekseen usein.

Se oli juuri hän joka teki yöstämme unohtumattoman kokemuksen.

Heräsin aamulla ja ulkona satoi edelleen. Kurkku oli kipeämpi kuin aiemmin, eikä ihme, sillä ikkuna jonka olimme sulkeneet edellisenä iltana, oli nyt auki. Huone oli kuin pakastin, ja jos nukkuu pakastimessa, voi tulla kipeäksi. Ilmeisesti saksalainen setä oli hortoillut yöllä avaamaan ikkunan kun torkahdimme hetkeksi. Nimenomaan "hetkeksi", koska sedän kuorsaukselta emme saaneet juuri nukuttua. Tuskin kukaan nukkui kaupungissa sillä melu oli melkoista. Koko yö oli kuin sairasta pilaa. Nyt kaverilla joka matkusti kanssani, oli myös nuha joka äityikin aika pahaksi vielä tulevina päivinä. Kiitos setä!

Hörpimme aamuteetä sedän hölöttäessä itsekseen ja odottelimme taksia joka veisi meidät juna-asemalle. Ei harmittanut yhtään jättää Irkutskia taakse ja lähteä Ulan Batoriin. Taksinkin kanssa meinasi tulla säätöä ja sekoilua, mutta selvisimme perille. Setä tuli samaan taksiin ja jopa samaan junaan, mutta ei onneksi samaan hyttiin.

Pian katselin kuinka Baikal jäi taaksemme. Junan ikkunasta kun katseli tuota suunnattoman kokoista järveä, horisonttia ei todellakaan näkynyt. Oli mukavaa olla taas junassa. Maisemat vilisivät ohitsemme ja meno oli rentoa. Junassa matkustaminen on huikeeta hommaa.

Vain yksi ohikiitävä hetki ja löytäisimme itsemme Mongoliasta.

Kaikki kuvat on otettu Fujifilm X100T kameralla.