Tie Irkutskiin osa 1

Siinä se sitten oli. Katselin junaa jonka veturin keulaa koristi punainen tähti. Tämä juna veisi minut Siperian kautta Irkutskiin ja Baikalille, tuolle massiivisen kokoiselle järvelle joka lienee maailman suurin. Siellähän Ville Haapasalokin, tuo jokaisen reppureissaajan sankari, on käynyt kalastelemassa! Veturi näytti vanhalta, ja vanha se varmasti olikin. Se tuntui heti kuin vanhalta ystävältä.

Ei mennyt kauaa kun junan oli jo matkalla Siperiaan. Kiskot kolisivat ja pyörät pyörivät. Olo oli jotenkin erikoinen. Tunsin itseni vapaaksi kuin pikku poika. Ei tarvinnut miettiä työasioita tai mitään muutakaan. Nyt sai makoilla ja katsella ikkunasta viliseviä maisemia niin paljon kuin halusi. Tätä kokemusta oli kuultu niin monta kertaa mehusteltavan, ja nyt ymmärsin miksi.

Olimme varanneet kakkosluokan hytin jossa oli neljä sänkyä. Kukaan ei tullut hyttiimme aluksi joten saimme jakaa sen kahdestaan. Hytti olikin mukavan oloinen paikka. Sängyt olivat riittävän pehmeitä ja kaikki tuntui olevan muutenkin kunnossa. Ikkunatkin olivat puhtaita vaikka olin kuullut että juuri näissä junissa niistä ei ehkä näkisi läpi. Oikein viihtyisä koppi kerrassaan!

Matkan alussa jonkin sortin konduktööri tuli hyttiimme ja alkoi selittämään jotain venäjäksi. Kun huitelimme riittävän pitkään käsiämme ja yritimme ymmärtää toisiamme, käsitin että hän halusi passini. Siitä ei tehnyt mieli luopua, mutta jos meinasi jatkaa matkaa, oli se annettava jonkinlaista tarkastusta varten. Ilmeisesti lipussani oli jokin kirjoitusvirhe eikä se täsmännyt passin kanssa. Hetken kuumottavan odottelun jälkeen passi tuotiin onneksi takaisin. Kuumottavan tästä touhusta teki se, että tiesi olevansa Venäjällä, ja Venäjällä voi sattua mitä tahansa.

Venäläinen popmusiikki pauhatessa radiosta. Katselin ikkunasta kuinka maisemat alkoivat muuttua karumpaan suuntaan. Kyliä, peltoja ja metsiä, niitä siellä riitti.

Kohti Siperiaa.

Kaikki kuvat otettu Fujifilmin X100T kameralla.